maanantai 29. lokakuuta 2007

Kirjahyllyssä on turhaan tilaa viemässä seuraavat kirjat, joista haluaisin eroon:
  • Harry Potter ja liekehtivä pikari
  • Harry Potter ja viisasten kivi
  • Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  • Harry Potter ja Azkabanin vanki

Liekehtivää pikaria olen muutaman kymmenen sivua lukenut, muuten ovat kirjat vain pölyä keränneet hyllyssä. Uutena olen kirjat hankkinut, joten ovat varsin hyväkuntoisia. Pistähän kommenttia jos joku/jotkin kiinnostavat niin keskustellaan sitten enemmin...

Käpälän lämmittimet

Jotain valmista, vihdoin! Eilen illalla valmistuivat, ja *tattadadaadadaa* päättelin myös samantien. Piti tänään päivällä kuvata tumput ulkona, mutta tietenkin unohdin. Kuvitelkaa tähän siis sarja kuvia, joissa heittelen tumput kädessä ihania, värikkäitä lehtiä.




Tummanruskeat tumput talvea varten. Sellaiset "kolaustumput", missä se inhottava ruoste ei näy.

Lankana seiskaveikka, muuten ihan perustumput, mutta varsi on Hilma-tumpuista.

Vähän aikaisessa olen, mutta lapaskuuhun ovat menossa.

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

perjantai 26. lokakuuta 2007

Monessa monituisessa blogissa tämä on jo näkynyt, minä hitaana hämäläisenä uskaltauduin tähän tarttumaan vasta nyt. Hirmuisen kiva on ollut muiden kuvia katsella... Ja joitakin sisustusideoitakin olen saanut...Joten pistäkäähän kommenttilaatikkoon täytettä, jopa te vahingossa paikalle eksyneet...
Mieti 3 kuvaa jotka tahtoisit nähdä. Asioita kodissani tai mitä vain mistä pystyn ottamaan kuvan melko vaivatta. Ja kunhan olen katsonut kaikki ehdotukset, teen entryn johon laitan kaikki kuvat jotka onnistuin ottamaan.

Apua, apua...

... kissa syö rapua. Juu, ei mun kissat kylläkään rapua syö, tuli vaan tuollainen sanonta mieleen lapsuudesta...
Tarina alkaa noin vuoden takaa, kun sain isältäni synttärilahjaksi aikas_ihanan untuvatakin (vähemmän ihania ovat untuvien/höyhenien pistelyt kankaan läpi). Tänään sitten heitin takin pesukoneeseen ja pesin TÄYSIN ohjeiden mukaan, mikä on minulle yleensä kovin vaikeaa... :) Jostain kumman syystä en tykkää ohjeita noudattaa alkuunkaan. Takaisin asiaan: höyhenet/untuvat/mitkälie paakkuuntuivat kovin paljon (tosin eivät yhtä paljon kun Lemmyn takkia pestessä viime keväänä). Miten ihmeessä saan taas takista mukavan, ei niin kovin muhkuraisen? Kuivausrumpua ei tästä talosta valitettavasti löydy, se kuulemma auttaisi asiaa paljon... Olen koittanut kovin pöyhiä takkia, mutta ainakaan vielä ei ole havaittavissa muutoksia möykkyjen suhteen...

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Neulottukin on...

... kirosanojen sinkoillessa ympäriinsä. Toisin sanoen tupakkalakko saa hermot aika kireälle. Vielä en ole onnistunut kokonaista päivää olemaan ilman tupakkaa, mutta koko ajan olen vähentänyt. Tänäänkin olen polttanut vain yhden aamulla.
Mutta siirrytäänpä takaisin aiheeseen, josta tulin kirjoittamaan. Täällä on nimittäin lähes valmiina neule, päättelemättä on - niinkuin meikäläisellä aina tässä vaiheessa. Ensin pitää kovalla kiireellä tulla blogistaniaan kertomaan ilouutinen. :D
Jepjep, kyseessä on Tychus -pipo To Do -listaltani. Oli yllättävän helppo ja nopea neuloa, eniten aikaa menikin ohjeen suomentamiseen.
Lankoina pipossa on vaalean omenanvihreä Satu sekä vaalean farkunsininen Satu.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Riiviö ilmeineen.


Kissakuvahaasteessa on tällä kertaa aiheena ilme. Tällä kertaa Riiviö osallistuu ilmeellään, joka on hyvinkin yleinen aina kuvaa ottaessa. Ei taida pikku Riiviöinen tykätä kameran salamavalosta. Kuva on otettu joskus viime kuun aikana, sen tarkemmin en nyt muista.

maanantai 22. lokakuuta 2007

Sain tänään ihanan synttärilahjan kaveriltani: lakuja, mukin jossa on nalle puhin & kumppaneiden kuvat sekä kerän mustaa novitan teddyä.
Tupakkalakko on kamalaa, muuta ei osaa ajatella kuin tupakkaa ja vieroitusoireet puskevat esiin: kädet tärisevät, keuhkot huutavat nikotiinia ja kaikki vatuttaa enemmän tai vähemmän.
Että elämä on sitten ihanaa...
Subtv esittää kuulemma tänä vuonna The Joulukalenterin. Tätä on odotettu! "Amatööritontut, haistakaa perunalaatikko! Hämäläinen, imelletty! " :D

sunnuntai 21. lokakuuta 2007

Kaverini haastoi tuolla gallerian puolella meikäläisen tupakkalakkoon. Pakkohan mun oli haaste vastaan ottaa, vaikka tosin epäilen tuon lakon onnistumista. Hauskinta tässä tietenkin oli se, että kun tuosta haasteesta luin niin tupakka roikkui suupielessä. :)
Muutaman muun kaverin haastoin mukaan tupakkalakkoon. Varo vaan, tupakkateollisuus! :D

perjantai 19. lokakuuta 2007

Apuva apuva.

Kuuntelin tuossa äsken ääniä tuolta takapihalta, ja outoja ääniä olivatkin. Takapihalla oli joku totaalisen outo lintu. Ensin tämä lintu piti ääntä joka muistutti lähinnä epävireistä varista tahi naakkaa, sitten kuulosti siltä kuin lintu olisi suu täynnä pullaa sanonut "hUllu"(tuo iso uu tuossa tarkoittaa että se kohta korostui enemmän, en nyt tarkalleen osaa selittää.). Sitten alkoi taas epävireisen variksen matkiminen ja sitten taas haukkui meikäläistä hulluksi suu täynnä pullaa. Harmi kun on niin pimeää, olisin halunnut nähdä kyseisen tirpan. Olisikos kellään tietoa mikä lintu olisi voinut olla kyseessä?

torstai 18. lokakuuta 2007

Iloinen postipäivä.

Tänään tuli Salaiselta Ystävältäni ihanaa postia: Sabrina-neulelehti (josta vanhan blogin puolella hänelle vinkkasinkin) sekä muutama ihana pepe-laku. Lakut olivat kerrassaan IHANAN tuoreita, en muista koska olisin viimeksi noin tuoreita lakuja napostellut (Lakut myös katosivat suuhun lähes valonnopeudella).
Tuota Sabrina-lehteä olen aikaisemmin muutamassakin blogissa kuolannut, ja oli kyllä ihana! Arvaattekin varmaan että To Do -listani senkun kasvaa vaan. :)

keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Neuleblääh...

...on jossain muodossa päässyt iskemään. To Do-lista kasvaa kovaa vauhtia, mutta jostain pitäisi löytää se innostus neuloa. Joka ilta olen jotain uutta aloittanut ja aina seuraavana päivänä purkanut. Kun nyt sen yhden neuleen saisi kunnolla aloitettua, niin innostuskin varmasti palaisi.
Eilen sain kuitenkin imuroitua, pestyä lattiat ja pölyjäkin pyyhittyä. Tänään pesin ikkunat. Lemmyn töissä käymisellä on siis selvästi huono vaikutus meikäläiseen. :)

tiistai 16. lokakuuta 2007

Tervetuloa - Wellcome!

Johtuen erimielisyyksistäni vuodatuksen kanssa (en siis osannut mielestäni käyttää.) tästä päivästä lähtien blogini sijaitsee täällä. Vanha blogini säilyy edelleen vuodatuksessa, sitä voi käydä lueskelemassa jos siltä tuntuu.