keskiviikko 29. lokakuuta 2008

aijaijaijai.

Eip oo kuvia esitellä - vieläkään.
Neuleetkaan ei edisty.
Täällä ollaan meinaan käsi paketissa.
Ei nyt sentään kipsissä, mutta jonkin sortin paketissa kuitenkin.
Jänne ilmeisesti revähtänyt.
Ehdoton neulomiskielto.
Jatkossakin, käden parannuttua, täytyy hämäläisesti neuloa.
Molemmissa ranteissa pientä rasitusvamman poikasta sekä yliliikkuvuutta.
Rannetukien käyttö neulottaessa suositeltua.
(Voiko rannetukia neuloa? Semmoisia mukavia, mutta jämäköitä.)
Mutmut, lupaan (jälleen) että kuvia valmistuneista ilmestyy.
Kun aurinko seuraavan kerran kurkistaa pilvien lomasta, juoksen kamera kourassa kuvaamaan.
Oli langat sitten päätelty eli ei...
Kiitoksia kovin onnittelijoille.
Ja anteeksi että olen surkea kommentoimaan.
Yritän parantaa tapani.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Otsikko.

Valmistuneita töitä en tälläkään kertaa esittele, vaikka niitä nyt valmiina onkin. Näette ne sitten myöhemmin.
Sen sijaan tässä postauksessa näette lankaa.
Mulla näet oli eilen synttärit. Luulen, etten koskaan ennen ole näin paljoa synttärilahjoja saanut kuin tänä vuonna.
Lemmyltä miun piti saada tulostin lahjaksi, mutta kas kun olivat päässeet loppumaan.
Jotain sain kuitenkin: vohveliraudan. Olen jo jokusen kuukauden vohvelirautaa himoinnut!
(jos joku tietää hyvä vohveliohjeen niin saa vinkata.)
Teijulilta sain lahjaksi sukat, saippuakuplajutun ja lankaa. Lisäksi postilaatikosta löytyi vielä supersuloinen possukorttikin.
Naapurista sain muovikassillisen erilaisia tuntemattomia lankoja, ihan muuten vaan kai. Sen lisäksi sain vielä lahjankin, ja hauskan kortin jossa oli kahden nykyisen naapurin nimet sekä yhden entisen naapurin nimi.
Niin, ja itsekin ostin itselleni lahjan. Lankaa värjättäväksi sekä tietenkin Kool Aideja.


Ihan huippua siis! Nyt kun vielä pääsisin eroon tästä keski-iän kriisistäni...
Lupaan ja vannon, että seuraavassa postauksessa on esillä valmiita käsitöitä. Ihan varmasti on.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Väliaikatiedoitus.

Vähän on neulottu, mutta ei mitään valmiiksi saakka. Luulen kyllä, että lähiaikoina valmistuvat.
Mie meen töihin! No, ei ne kyllä oikeita töitä ole. Sellainen tukityöpaikka, jossa vain testataan että olenkos työkykyinen. Saa siitä peräti 8€/päivä. Enemmän lankarahaa siis!
Niin, ja värjäsinpä sitten hiuksetkin violetiksi. Hauskaa!

perjantai 10. lokakuuta 2008

Neuletauko.

Nyt lähiaikoina (tällä viikolla) ei ole tullut juurikaan neulottua.
Sen sijaan olen lukenut lähes hullun lailla.
Ohuempia ja paksumpia kirjoja, vakavia ja hauskoja.
Liza Marklundia (Elinkautinen), Raili Mikkasta (Koukussa), Kiti Kokkosta (Purukumi karusellissä), Pelle Miljoonaa (Bändi hukassa), Riina Katajavuorta (Hevikimmat)...
Tälläkin hetkellä haluaisin olla lukemassa, mutta välillä on pakko pitää taukoa. Muuten joudun kirjastoon kolmannen kerran tällä viikolla.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Sukkia ja shoppailua.

Sukkasatoa tuli jälleen korjattua.
Neuloin itselleni sukat Novitan Polkasta. Värit ovat kauniit (kuva hieman vääristää), mutta kuitenkin lanka oli jonkinmoinen pettymys.
Kuvassa myös kokeiluversio sukkablokkerista...
Lankoja olen jonkin verran shoppaillut.
Priimasta muutama kerä Wendy Fusionia.
Euromarketista muutama kerä kirkuvan oranssia novitan rose mohairia.
Lähikaupasta valkoista seiskaveikkaa värjättäväksi.


Tämmöistä tällä kertaa. Sukkien neulominen alkaa jo hieman tympiä, kun aina vaan neulon noita perussukkia...

torstai 2. lokakuuta 2008

Painajainen Leväntiellä.

Ja taas on satoa korjattu yhden parin verran.
Kruegerit, kuten Lemmy ystävällisesti nämä nimesi.


Malli on ihan perusperus.
Lankana vihreä ja punainen seiskaveikka.
Koko meikäläisen koipeen sopiva, elikkäs joku 38.
Öyh, salama hieman vääristää värejä.
Jotain piti vielä kirjoittaa, mutta unohdin jo. Ai niin, saatoin ehkä sortua tilaamaan lankaa. Ku ei mulla oo ollenkaan... Paitsi jos Lemmyltä kysytään niin mulla on aivan liikaa lankaa... Miehet kun vaan ei ymmärrä.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Neuloinpa...

..itselleni syyshuivin.



Mulla kun noita huiveja ei vielä *köh* ole.


Malli on ihan omasta päästä.

Lankana Novitan Rose Mohair, jokseenkin puolitoista kerää.





Neuloin tätä lähinnä tietokoneella istuessa, bb 24/7 tuijottaessa. Jäin pahasti koukkuun...

Anteeksi surkea kuvanlaatu... Riiviökään ei innostunut kun törkeästi raapimispuuta lainasin...
Öh, en osaa tänään edes tietokonetta käyttää. Taidanpa lähteä päikkäreille.