sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Maatuska-mania.

Virkkasimpa kirjanmerkin.
Ja toisen.
Kolmannenkin.
Valmistuipa neljäskin.
Viidettäkin tekisi mieli.


Hieman ne ovat muotopuolia,
ja suuttomia jotteivät valittaisi valitsemistani kirjoista.


Malli: Matrioska Bookmark (ravlink)
Lanka: Erilaiset jämät, mm. Vuorelman Veto, Gjestal Maija, Novita Wool.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Loimijoki & linssilude.

Vaikka olenkin niitä ihmisiä, joilla on lähes aina jalkoihin kuuma, tuli kuitenkin tämän talven myötä tarve neuloa villasukat, joiden alle mahtuu toiset sukat.
Kaupasta tarttui mukaan täydellisen värinen lanka ja ohjekin oli mielessä.
Vajaa viikko meni näitä neuloessa, tosin samalla oli muitakin käsitöitä kesken.
Ja missä ne pakkaset ovat nyt, kun mulla on sukat joiden alle mahtuu toiset sukat?


Loimijoki-sukat
Lanka: Novita 7 veljestä


Rääpäle oli eilen linssilude, vaikkei yleensä niinkään kameroista välitä.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Projekteja.

Kyllä täällä muutakin tehdään kuin askarrellaan.
Itseasiassa tällä hetkellä on kesken useampikin projekti.

Projekti nro. 1 on punainen.


Projekti nro. 2 on sininen.


Projekti nro. 3 on toistaiseksi vielä vihreä,
muitakin värejä siis tuloillaan.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Pöllökorvikset.

Kävipä niin, että samalla reissulla kun mukaani tarttui Fimoa, Tainan mukaan tarttui kutistemuovia.
Pakkohan sitä oli kokeilla.

Oikeanpuoleinen pöllö on jo käynyt uunissa, vasemmanpuoleinen ei.
Aikamoinen kokoero.


Ja toisessa kuvassa valmiit korvikset.
Eripariset samanpariset pöllökorvikset.


Vielä on kutistemuovia vähän jäljellä, saa nähdä mitä siitä syntyy...

lauantai 8. tammikuuta 2011

Fimo.

Round 1: Koe-erä.


Round 2: Innostus.


Kattokaa ny lähempää.


Round 3: K. O.


Loppuihan se massa lopulta.

Nyt on nappeja, nättejä ja vähemmän nättejä.
Hauska kokeilu, saatan joskus vielä jonkin muun värisiä tehdä.
Ei kuitenkaan hurahdusta.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Kilimanjaron huppu.

Vuoden ensimmäinen valmis käsityö kulkee nimellä Kilimanjaron huppu.
Olen liian laiska kirjoittaakseni tähän tarinan työnimen takana.
Sen sijaan saatte (huonoa surkeaa) kuvallista todistusaineistoa sekä pyöröpuikkojen että silmukkamerkkien käytöstä.


Aikaisemmin pyöröpuikot ja minä ollaan oltu ihan ehdoton nounou. Pakko oli tätä neuloessa tuokin taito opetella, kun silmukat eivät millään mahtuneet sukkapuikoille.
Alan myöskin ymmärtämään ihmisten innostukset silmukkamerkkien käyttöön: nämähän on paitsi kauniimmat, myöskin paljon kätevämmät kuin klemmarit tai langanpätkät!


Toisessa kuvassa sitten The Kilimanjaron huppu.
Pipo siis, naapurin kaverille neulottu.
Malli: Ei oo, inspiraatiota katseltu useammastakin paikasta
Koko: Isohko. Ei sinne ehkä ihan Kilimanjaro alle mahdu mutta...
Lanka: Pipo-osassa musta ja valkoinen Sandnes Garnin Alfa,
töröttimissä alias irokeesissa Sandnes Garnin Easy.