Rankkoja aikoja.

Nyt kun isän asunto on tyhjennetty ja hautajaiset takana, perunkirjoitukset enää jäljellä, olen ehtinyt miettimään asioita.

Meillä ei isän kanssa koskaan ollut parhaat mahdolliset välit, riitelimme usein ja yleensä vielä isän alkoholin käytöstä. Isä oli itsepäinen ja halusi aina tahtonsa läpi, ei osannut olla isä, vaan yritti ostaa rakkauteni. Ajoittain välimme olivat niin huonot että isäni yritti kuristaa minut, juovuksissa tottakai. Isäni oma isä kuoli sodassa, isäni ollessa alle neljän. Isän roolia hän ei siis päässyt näkemään, siitäkin ehkä osittain käytöksensä johtui. Sain myös tietää eläneeni elämäni osittain valheessa, totuus on tullut isän kuoltua selville monissa asioissa ja yhteyksissä.

Hyviäkin puolia isästä tosin löytyi, kuten meistä kaikista. Isä oli nuorempana ahkera tekemään töitä, piti puutarhan aina kauniina ja rakasti kissoja ja koiria. Kätevä oli käsistäänkin, rakensi minulle lapsena (kossun voimalla) leikkimökin ja elävuosinaan vielä työkaluvajankin. Innostui kotiviinin tekemisestä ja lähti huononpaan suuntaan. Ensin viikon putkia, sitten kahden ja lopulta kolmenkin.

Vaan onpa sitä vikaa minussakin ollut, teinivuosina pyörin epämääräisissä porukoissa etsien itseäni. 2004 Ypäjälle muutettuani aloin löytää oman itseni, rauhoituin ja elin omaa elämääni. Näin isääni harvoin, ja sovimme ettei hän soita humalassa minulle ettemme ala riitelemään.

Viimeksi näin isäni noin vuosi sitten, hän kävi täällä ypäjällä katsomassa millaisessa paikassa elelen.11.6 puhuin viimeisen kerran isän kanssa puhelimessa. Kuulosti huonolta, oli lääkekuurilla ja seuraavalla viikolla olisi ollut aika lääkäriin. 13.6 isäni oli yrittänyt soittaa, en ollut kuullut. 18.6 oli kuollut.

Asuntoa tyhjentäessä selvisi, että osan määrätyistä lääkkeistä oli jättänyt kokonaan ottamatta, osaa lääkkeistä oli ottanut muutaman kunnes oli jättänyt niidenkin syömisen. Kuolinhetkellä isällä ei ollut ryyppyputkea päällä, kotiviinit olivat vasta valmistumassa eikä asunnosta löytynyt montaa tyhjää olutpulloa. Parvekkeen pöydälle oli jäänyt mehulasi ja pala piirakkaa. Televisio oli päällä. Viimeisillä voimillaan oli ilmeisesti yrittänyt sotkujaan siivota.

Vajaan viikon oli maannut eteisen lattialla kuolleena, naapurin rouva oli kovasti ollut huolissaan kun isää ei näkynyt. Parvekekukat olivat kuihtuneet, joten rouva otti yhteyttä isännöitsijään.

Hautajaisissa sain jälleen paniikkikohtauksen (vaikka olin muutaman rauhoittavan ottanut), mutta selvisin siunaustilaisuuden loppuun asti opettelemillani hengitystekniikoilla ja Lemmyn tuella.

Yöt olen saanut nukuttua Tenoxien voimalla, välillä paremmin ja välillä huonommin. Päivisin olen vuoroin lähes hysteerinen, vuoroin apaattinen. Voimia ei olisi enää laisinkaan, omastakin elämästä ja kodista pitäisi huolehtia. Syyllisyys painaa, olisiko tilanne toisin jos 13. päivä olisin vastannut puhelimeen. Olisiko tilanne toisin jos vielä asuisin Hämeenlinnassa. Välillä olen suorastaan vihainen isälle, tahallaanko jätti kaiken tämän paskan hoidettavakseni.
Ilman Lemmyä sekä äitiä & isäpuoltani en ehkä olisi kaikesta selvinnyt, myös ystävät ja naapurit ovat olleet tukena.

Tämmöistä. Piti johonkin saada ajatuksia kirjoitettua, mietittyä "ääneen". Kaikkia ajatuksia en osannut sanoiksi pukea, jäävät vielä päähän pyörimään. Yksinolon hetket ovat pahimpia, välillä pelkään romahtavani kokonaan.
Mutta elämä jatkuu, päivä kerrallaan.