tiistai 29. maaliskuuta 2011

Sutinaa.

MeRzUn Maailmassa on ollut lähipäivinä jos jonkilaista sutinaa.
On sudittu sekä pensseleillä että siveltimillä.


Kirppikseltä mukaan tarttuneet puunväriset Ikean kehykset sudittiin mustiksi.


Tuunattiin ilmoitustaulua sutimalla kehyksiin valkoista petsilakkaa ja päällystämällä itse tauluosa kankaalla.


Taannuttiin 5-vuotiaan tasolle ja maalattiin taulu.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Jakkaran kaunistus/kauhistus.

Otetaan yksi kappale ruma jakkara ja muutama kerä akryylilankaa. Mietitään ja mietitään. Muistetaan Norsiksen älyttömän hieno jakkara. Yritetään matkia.


Lopputulos: paljon parempi jakkara.
Mieli tekisi virkata toiselle samanmoiselle jakkaralle vaatteet myös.


Malli: Norsikselta apinoitu oma versio.
Lanka: Vihreä Novita Helen ja musta Novita Flip flop.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Tämän täytyy olla kevättä.

Puikkojen sijaan tartun yhä useammin koukkuun. Selvä kevään merkki.



Keskeneräisyyksiä vielä.


Valmiitakin olisi, mutta niitä ei voi pitkiin aikoihin esitellä.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Walien?

Jos yhdistetään Wurm ja Alien, onko lopputulos Walien?


Tuli tarve uudelle pipolle. Pipojahan ei voi olla liikaa. Neuloinpa sitten Wurmin.
Rakkauslapsemme Alien toimii mannekiinina.


Malli: Wurm (ravelry)
Lanka: Novita Nalle
Virkkasin reunaan vielä pylpyröitä.


Ja sitten huomasin patterien tyhjenneen.

PS. Oma pääni on isompi kuin Alienin. Pipo on vallan mainio.