lauantai 27. helmikuuta 2010

Postcrossing.


Ehdottomat suosikkini saapuneista korteista.

Ylärivi vasemmalta: Australia, USA, Suomi.
Keskellä: Norja
Alarivi vasemmalta: Alankomaat, Hong Kong, Etelä-Korea.

Ensikerralla käsitöitä, lupaan.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Chickensoup.


Teinpä ensimmäistä kertaa ikinä kanakeittoa,
hyvvää tuli vaikka itse sanonkin.
Pientä ohjeentynkää:

Maustamattomia koipireisi-paloja 3kpl
Kanafondia
Suolaa, currya, valkopippurijauhetta, paprikajauhetta, chiliä, tomaattisosetta
3 isohkoa perunaa
½ pss kevätkasviksia
½ pss kasvissuikaleita
Kermaa
Valkosipulia
Tilliä

Koipireisi-palojen nahan alle hierottiin currya, suolaa ja valkopippurijauhetta, kypsennettiin uunissa.
Kypsistä koivista revittiin lihat irti, nahat syötettiiin Lemmylle ja luista keitettiin lientä.
Luut pois kattilasta ja tilalle lihat, mausteita, valkosipulia ja kolme ruokalusikallista fondia sekä lohkotut perunat ja kasvikset.
Kun perunat on kypsiä, sekaan kaadetaan kerma ja silputaan tilliä.
Annetaan hautua vartista puoleen tuntiin, naatiskellaan ja ollaan onnellisia kun masu on täynnä.
Jotenkin näin siis...


tiistai 16. helmikuuta 2010

Jotain kivaa kissoille ja jotain hyvää mulle.


Kissoilla, tai lähinnä Riiviöllä, on käytössään vanha subbarikotelo nukkumispaikkana.
Rääpälekin on siellä satunnaisesti ollut,
mutta varsinaisesti se on Riiviön paikka.
Virkkasin erinäisistä jämälangoista koteloon pehmusteen,
virkatun härpäkän sisällä on vanua.
Ilmeisesti Riiviö on hyväksynyt muutoksen,
ainakin hetki sitten se nukkui kopperossaan.


Malli: Ihan omasta päästä, virkattu lähinnä kiinteitä silmukoita.
Langat: Vaikka mitä, mm. itsevärjättyjä seiskaveikan jämiä.


Tein tänään itselleni pirtelöä. Banaani, pilttipurkillinen karpaloita (kiitos Taina!), sekalaisia pakastemarjoja ja purkki persikoita omassa liemessään.
Surrurrur ja klunkklunkklunk.

maanantai 15. helmikuuta 2010

Lapamadolle.

Veinpä tänään eräälle pienelle pojalle tuliaiseksi tällaisen.
Eipä viikon ikäinen taida tämmöisistä paljoa perustaa,
mutta kuitenkin.


Ohje: Birdie Decoration (ravlink)
Lanka: Sekalaiset jämälangat

Kevät selkeästi tuloillaan, koska kovasti virkatuttaa.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Project Valentine's Day.



Näiden kuvien myötä tahdon toivottaa kaikille oikein sydämellistä ystävänpäivää.

(Mainittakoon vielä, että kahdesta jäi kuva puuttumaan kun kamera ei tykännyt kylmästä.)

torstai 11. helmikuuta 2010

Kokeilevasta keittiöstä, päiviä.

Sarjassamme epämääräisiä mössöjä: tonnikala-tortillantäyte.
Jostain random-blogista sain idea,
pyörittelin sitä päässäni
ja tässä lopputulos.


Mössöön tarvitset:
Purkin tonnikalaa, tai kaksi jos haluaa tonnikalan maistuvan kunnolla.
Avokadon.
Tomaattipyreetä, noin ruokalusikallinen.
Mausteita: suolaa, valkopippuria, chiliä, tabascoa.
Muutama valkosipulin kynsi.


Lisäksi heitin joukkoon vielä jääkaapissa lojuneen ruohosipuli-tuorejuuston jäämät, ehkä parin ruokalusikallisen verran. Ainekset mössöksi sauvasekoittimella. Maistellaan, ja lisätään tabascoa ja chiliä.
Levitetään kerros tortillan (herbs&garlic tjsp) päälle, muutama salaatinlehti, tomaatin- ja kurkunpaloja kaveriksi.
Kääritään rullalle ja yritetään saada rulla pysymään kiinni. Syödään, ja todetaan että osa kurkun- ja tomaatinpaloista ei millään pysy tortillan sisällä. Tullaan siihen lopputulokseen, että paprikan palat olisivat sopineet joukkoon mainiosti.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Mualiman paras postipäevä.

Ei taida meikäläiseltä nuo murteet sujua aivan oikein, luulisin ainakin.
Vaikka olen asunut ainoastaan Hämeenlinnassa, Rengossa ja Ypäjällä,
puhun varmaan lähes kaikkie murteita sekaisin.
Kahelia.
Josta päästäänkin itse asiaan: Kahelivaihtopakettiin.
Se saapui tänään ja se on I.H.A.N.A!
Ensin yleiskuva paketin sisällöstä...


...ja sitten mukamas tarkempi kuva.


Elikkäs, Äiti-puffan lähettämässä paketissa oli:
  • Lankaa. Ihanaa vihreää alpakkaa tahi alpakkasekoitetta sekä Cascade Yarnsin Pastazaa, 50% laamaa 50% villaa. Tykkäilen kovasti
  • Kaunis itsetehty kortti. Toiset ne vaan osaa. :)
  • Toivomiani välikoon puikkoja, mahtavaa!
  • Kissamaisia silmukkamerkkejä sekä kerrosmerkki, olikohan nää nyt oikeat termit. Enää ei tarvitse käyttää satunnaisia langanpätkiä tai klemmareita silmukkamerkkeinä. :)
  • Ihanan tuoksuista Pentikin luonnon saippuaa. Pääsee pian testiin.
  • Suklaata sekä lempikarkkejani papanoita. Papanoilla taitaa joku oikea nimikin olla, mutta mulle ne on vaan papanoita.
  • Huovutettu villainen juttu, mukana lappunen: Kun elämä kolhii paina villasella! Toimii niin henkisiin kuin fyysisiinkin kolhuihin. Parhaillaan hiirikäden "rannetukena", ranne on kiukutellut hieman mutta jo alkaa helpottamaan. :)
Muistinkohan nyt kaiken. Olen hieman täpinöissäni, koska tänään tuli toinenkin paketti.
Koukuttajalta tuli kaipaamaani kissanminttua, kissoille herkkuraksuja pikkupussit, pari leluhiirtä sekä neulottu kissanminttu-pupu. Lisäksi miulle vielä suklaata, joista saatoin jo puolet popsia. Ja ihana kissakortti. :)

Kissanminttu-pupu oli menestys.


Riitaakin meinasi tulla.

Muistinkohan nyt suunnilleen kaiken... Toivottavasti. :)

maanantai 8. helmikuuta 2010

B2

Neuloinpa toisen Baktuksen.
Itselleni, tottakai.
Se on ihana, tykkään kovasti!


Malli: Baktus (Ravlink)
Lanka: Novita Florica, 2 kerää


Lisäksi on valmistunut virkattu kukkanen, Kahelivaihtopakettiin.
Virkkasin päälimmäiseen kukkaan mukaan heijastinlankaa.

perjantai 5. helmikuuta 2010

Perjantai-pirtelö.

Perjantai-pirtelö, pirtelöperjantai.
Meille muutti tehosekoitin,
ja mie sain viedä siltä neitsyyden.


1 Reilu banaani
Purkki vauvan mangososetta
Pienen sitruunan mehu
Loraus luomu-omppumehua
Sekalaisia pakastemarjoja

Surrur, surrur ja klunk-klunk-klunk.
Hyvvää oli.
En vielä uskaltanut lähteä yhtä rohkealle linjalle kuin esimerkiksi Maijja tahi Noora...

torstai 4. helmikuuta 2010

NamNam.

Isona mustakin tulee vielä huippukokki. Nih.
Aamulla satunnaisia blogeja selaillessani törmäsin Pippurimyllyyn.
Herkullisia reseptejä blogi pullollaan,
yhtä testasin heti tänään.
Kasvisnyytteihin laitoin tosin kesäkurpitsan ja herkkusienten tilalle perunaa, mutta muuten taisin tehdä ihan ohjeen mukaan.
Ettekä muuten taatusti usko kuinka hyvvää oli,
Lemmyllekin maittoi, vaikkei ruuastaa lihaa löytynyt lainkaan.

Ja jottei postaus olisi aivan kuvaton, niin tässäpä kuva siitä kuinka Lemmy kaljuuntui parissa tunnissa.
Että mie rakastin noita pitkiä hiuksia!

tiistai 2. helmikuuta 2010

Maalari maalasi taloa.

Eipäs kyllä maalannutkaan.
Maalaisi varmaan mikäli tilanne tarjoutuisi.
Tässä kuitenkin meikäläisen parin päivän tuotos,
heti märkänä kuvattu joten musta kiiltelee vähän turhan paljon.
Uusia ideoitakin on muutama päässä,
tarvitsee vaan joskus maaleja päästä ostelemaan.


Päätin myös palkita itseni tänään pienellä kukkakimpulla.
Jotain outoa on meneillään, koska en oikeastaan pidä kukkivista kukista juuri ollenkaan.
Noh, auringonkukka, ruiskukka ja gerbera (? Se vähän auringonkukkaa muistuttava) ovat poikkeuksia.
Hetken mielijohteesta poikkesin kukkakauppaan ja valitsin muutaman kukan,
ja nätin puskan sai tuttu kukkakauppias aikaiseksi.
Tätä kuitenkin säilytetään Lemmyllä, siellä kun ei ole kissoja tuhoamassa kasveja.



Jos oikein tarkkaan tihrustatte, näette taustalla mikäliekasvin (ehkä joku palmuntapainen?) ruukussa mini-spidermanin. :D
(Ohhoh, sehän suureni klikkaamalla, ainakin miulla.)