tiistai 31. tammikuuta 2012

Kierrätystä.

Joskus mukulana tuli leirillä tehtyä itse paperia, muistikuvia tapahtuneesta ei juurikaan ole.
Pitkän aikaa mietiskelin ja pähkäilin, mutten vaivautunut googlettemaan paperimassan tekoa.
Jokkemaassa on mainio ohje, joka innoitti meikäläistä kovin.


Käytin 4 tahi 5 kuuden munan munakennoa, vihreitä niin ei tarvi erikseen maalailla tekelettä.
Kauan tekeleen kesti kuivua ja muutamasta kohdasta vähän halkeilikin. Kerros liimaa päälle massan kuivuttua ja valmis. Mutta miksi Ankh? Ei hajuakaan.

Keräilin aikani kynttilänjämiä talteen ja tein jämistä uusia kynttilöitä. Koukuttavaa!


Oranssimmassa (muistaakseni) mukana marjojen tuoksuisten kynttilöiden jämiä normaalien lisäksi, rusehtavassa suklaan tuoksuisen kynttilän jämä normaalien lisäksi.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Kanavatyö(n etäinen sukulainen)

Joskus ehkä viitisentoista vuotta sitten kokeilin vähän kanavatyön tekoa. Se työ ei koskaan valmistunut.
Päätin kokeilla uudestaan. Inspiraationa ja apuna toimivat nämä kuvat (toista kuvaa en tähän hätään löytänyt, jatkan etsintöjä).


Seuraava vaihe kai olisi suoristus/venytys/pingotus/jotain. Ja kehystääkin tuo tarttisi, mutta sen saa hoitaa joku ammattilainen. Suunnitelmia on jo uuteen kanavatyöhön (tai ristipistotöhön, kuka tietää), mutta välillä jotain muuta.


Loppuun vielä kuva Rääpäleestä ihailemassa talvista maisemaa.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Unisieppari vol. 2

Elokuussa kävin askartelemassa ihtelleni unisiepparin. Ensin vähän vannoin ettei enää ikinä, aika pian tuli kuitenkin ajatus Lemmyn omasta unisiepparista ja lopulta sitten flunssaisena väkersin toisen siepparin.


On muuten ihan toivoton yritys saada värit kuvattua oikein. Lemmyn sieppari on isompi kuin miun, alla kuva molemmista vierekkäin.


Nyt alan kyllä olemaan aika varma etten näitä enää väkerrä, sen verran hermoja raastavaa hommaa.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Lupauksia uudelle vuodelle.

Tänä vuonna lupaan, etten lupaa mitään. Oikeasti. Ainakin miulle käy aina (ainakin lähes) niin, että jos jotain lupaan niin se ei onnistu.Olisihan se toki hienoa kirjoittaa tähän elämäntapa-remontista tai jostain muusta remontista. Sen sijaan voin kertoa, melkein jopa luvata, että tänä vuonna tulen kokeilemaan monenlaisia uusia asioita. Mistäkö tiedän? Noh, vietin tänään yli tunnin (!) Artemiinassa tuhlaamassa tytöiltä joululahjaksi saatua lahjakorttia. Voin kertoa ettei 50 euron suuruista lahjakorttia saa hetkessä tuhlattua, tarkkaan pitää valikoima tutkia ja miettiä. Kaikkea kivaa ja uutta tuli ostettua, joten monenlaista juttua on tulevaisuudessa tiedossa.

Kuvattomat postaukset on tylsiä, joten kuvitelkaa tähän kuva pullottavasta muovikassista. :D