keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Käsityörintamalla hiljaista.

Ei ole tullut kotona paljoa oltua, ja vähäisenkin ajan olen kuluttanut lukemiseen ja siivoamiseen. Jonkin asteista suursiivousta on tullut tehtyä - mahdollisimman vaikeasti tottakai. (Kuvat eivät muuten ole laisinkaan loogisessa järjestyksessä, kunhan laitoin vaan tekstin sekaan piristämään tylsää postausta.)


Ensimmäiseksi päätin pestä kaikki pyykit pois, ja pyykkiä oli kertynyt PALJON.
(Puolustuksen puheenvuoro: pyykkiä kertyy talviaikaan järkyttäviä määriä kuivaustilojen ollessa lähes olemattomat. Pyrin esim. petivaatteet pesemään aina kesällä, talvella pesen lakanoita ainoastaan mikäli puhtaat loppuvat. Sama homma mattojen, verhojen ym. kanssa.)


Seuraavaksi vuorossa olikin vaatehuoneen läpikäyminen, mikä oli täyttä tuskaa. Paljon lähti rikkinäistä tavaraa roskikseen, sellaista jota en enää millään viitsinyt säilyttää.


Homma olisikin tässä vaiheessa sujunut varsin mallikkaasti, mutta huomasin että roskikset olivat aivan täynnä. Olen tässä siis melkein viikon päivät elellyt roskapussien keskellä, en voi kehua erityisen mukavaksi kokemukseksi.



Joku saattaa ehkä miettiä, miksi teen kevätsiivousta näin aikaisin, kun ikkunoitakaan ei vielä kannata ulkoa pestä. Noh, saattapi olla perheenlisäystä tulossa. Ei, ei mitään vauvaa!!! Yksi siskon kissoista ei ole sopeutunut muksun syntymään, joten saattaa olla että se muuttaa tänne meille väliaikaisesti. Vein eilen siskolle Feliway-haihduttimen lainaan, saavat ensin kokeilla auttaako se kyseistä kissaa sopeutumaan. Jos ei auta, niin "kummipoikani" muuttaa tänne väliaikaisesti tahi pysyvästi - riippuen aivan kotiutumisesta.

Tiitulle neulomani lapaset olivat jymymenestys - ainakin Jimin mielestä. Poika ihastui lapasiin niin kovin, että meinasi itku tulla jos lapasia oltiin pois ottamassa. Jimpula on muutenkin kovin ihastunut kirkkaan punaiseen väriin, joten jotain punaista on puikoilla tulossa.



Puikoilla on myös jotain oranssia. En ole vielä aivan varma pidänkö kyseisestä langasta, se selvinnee neuleen valmistuttua.

1 kommentti:

Markka kirjoitti...

Me ollaan selkeästi liitytty samoihin kirjakirjoihin, näyttää valikoima hyllyssä siltä :D