Vuorossa taiteen tuunausta, tai tuhoamista.
Joku puolisen vuotta sitten tuli postissa kaksi taideväärennösjäljennöstä. Muutama viikko sitten tuli jälleen samat kaksi. Pistin kuvat tottakai talteen, jos niistä joskus jotain keksisin. Eräänä iltana sitten sain idean, jonka toteutinkin heti seuraavana päivänä.
Harjoituskappaleeksi kävi paremmin maisemakuva, en jostain syystä välittänyt siitä tippaakaan.
Leikkasin toiseen kuvaan viillot ja toisesta suikaleita. Pujottelin suikaleita viiltoihin, vähän niinkuin korinpohja-tyyppisesti. Harjoituskuvaa suikaleiden pujottelu on aloitettu vasemmalta.
Ja tältä kuva näyttää takaa.
Kun olin harjoitellut, siirryin varsinaiseen ideaani.
Modifioitu Mona Lisa.
Mona Lisa on tehty muuten täysin samoin kuin ensimmäinenkin, mutta suikaleiden pujottaminen on aloitettu keskeltä. (Tissit kondiksessa, mutta kädet ja naama ei.)
Tykästyin Mona Lisaan sen verran että askartelin sille pahvista "kehykset".
Tää pääsee ehdottomasti seinälle.
Tässä vielä Mona Lisa takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti